JuhoFlow, 25-vuotias sisällöntuottaja.
Juho tuottaa viihdyttäviä ja hauskoja sketsi-tyylisiä videoita omille sosiaalisen median kanavilleen. Hän toimii myös toisena kasvoista ReissuBroidit- tilillä. ReissuBroidien tavoitteena on vierailla maailman jokaisessa maassa.
Juhon tie tähän pisteeseen alkoi jo kymmenen vuotta sitten. Unelma sisällöntuottajana toimimisesta pysyi pitkään ajatuksen tasolla, kunnes vuonna 2020 Juho päätti tehdä unelmastaan todellisuutta ja aloittaa videoiden tekemisen.
“Yhtenä päivänä havahduin siihen, että unelmastani oli tullut totta – tein videoita täysin työkseni.” – JuhoFlow
Juho mainitsee haastattelussa tämän hetken jälkeen jatkaneensa tavoitteiden asettamista. Tarinallaan Juho rohkaisee jokaista jahtaamaan omia unelmiaan.
Hän mainitsee myös, kuinka kuka tahansa pystyy saavuttamaan mitä tahansa, jos oikeasti tekee töitä koko sydämestään. Virheistä oppiminen ja mahdollisuus itsensä kehittämiseen on Juholle tärkeää.
Juho tavoittelee tällä hetkellä olevansa yksi suomen suurimmista sisällöntuottajista. Hän haluaa inspiroida katsojiaan sekä tehdä entistä suurempia videoprojekteja.
“Ehkäpä jonain päivänä teen vielä oman elokuvan elokuvateattereihin” – JuhoFlow
“Ja lopuksi haluan toivottaa valtavasti tsemppiä kaikille teille, jotka myös jahtaatte omia unelmianne! ❤️”
JuhoFlow somessa:
Youtube
Instagram
Tiktok
Haluatko tutustua JuhoFlow’hun ja muihin vaikuttajiin?
Liity Videovaikuttajien jäseneksi ja pääset heti mukaan verkostoitumaan!